Ei me menty Kreikkaan. Ei me menty Kreikkaan.

Kai rakkautemme myöskin tämän myrskyn kestää? Jos paljon kärsii, kai myös unohtaa voi sen? Vaan köyhän leimaa en voi meistä poiskaan pestä, kun perheestämme tehtiin viikon ykkösuutinen.

Se alkoi siitä, kun koira karkaisi auton alle: jo pelkät ensihoidot kaikki säästöt vei. Ei sitten menty lomailemaan maailmalle. Vaan kehdattiinko myöntää sitä kenellekään? Ei.

Ei me menty Kreikkaan. Ei, vaikka väitettiin... vaikka ovet lukkoon lyötiin ja laukut pakattiin. Ei me menty Kreikkaan. Me mentiin kellariin: siellä kanssa kalliin koiran köyhyyttämme niin piiloteltiin.

Ei kai se ollut aivan hullun hommaa? Tuskin. Yhteisen hyvän vuoksihan lymyttäisiin. Purkeista saataisiin ruuat kuin rusketuskin ja kuukauden kuluttua taas hymyiltäisiin,

vaikkei menty Kreikkaan... Ei, vaikka väitettiin... vaikka ovet lukkoon lyötiin ja laukut pakattiin.

Ei me menty Kreikkaan. Me mentiin kellariin: siellä kanssa kalliin koiran köyhyyttämme niin piiloteltiin.

Kun neljäs viikko alkoi, usko onneen karttui vaikka ne tunnit kuin täit tervajoessa ui... Vaan sitten sairastuit, ja kun se katarri tarttui niin ambulanssin tilasin ja kaikki paljastui.

Huokaisit kaupassa: "onko enää rakkautta?", kun näit julmimman otsikon. Vaan jälkeen sen kellarin olen tässä vieläkin. Jos se ei ole rakkautta, en tiedä mikä on.