Kun torilla mä tapasin tuon harmaan kyyhkysen. Se saanut oli siipensä vaan auttaa voinut en, se räpytteli siinä niin kuin voimaa anoen. Sen katse oli hätäinen ikään kuin sanoen.

Mä haluaisin lentää mutta siipeni ei kanna, ei maa tää enää otteestansa irrota mun anna. Mä kaipaukseni maahan vielä kerran saanko mennä kun tiedän vain sen että siipirikkoinen ei lennä.

Sen vanhan maalauksen usein mielessäni nään, on haavoittunut enkeli ja side silmillä, ja kaksi pientä poikaa kantaa sitä välissään mä huulilta sen enkelin luen huokauksen tän.

Mä haluaisin lentää mutta siipeni ei kanna, ei maa tää enää otteestansa irrota mun anna. Mä kaipaukseni maahan vielä kerran saanko mennä kun tiedän vain sen että siipirikkoinen ei lennä.

Mä lentänyt oon myöskin unelmien siivillä, vaan unelma on hauras ja se saattaa särkyä. Ja siksi joskus ymmärrän niin hyvin kaipauksen, haavoittuneen enkelin ja harmaan kyyhkysen.

Mä haluaisin lentää mutta siipeni ei kanna, ei maa tää enää otteestansa irrota mun anna. Mä kaipaukseni maahan vielä kerran saanko mennä kun tiedän vain sen että siipirikkoinen ei lennä.