Kaksi vanhaa tukkijätkää istuu tummetessa illan Uitto hiljaa on ja tuntuu tuoksu herkkä niittyvillan Toinen polttaa piippunysää, jolla ikää paljon lienee Toinen puree mälliänsä. Muistot nuoruutehen vienee

Muistatkos - kosket ne hurjimmat ennen, laskettiin pölkyllä vaan Toinen on hiljaa niin kauan ja vastaa: nyt ei ne nuoret nyt ei ne nuoret, kestä lautallakaan

Kaksi vanhaa tukkijätkää, jätkää vain, ei mitään muuta Jostain soitto soi - se harmonikkaa on ja elokuuta Tikku siinä leimahdellen loistaa hetken - sammuu virtaan Lempi sammuu joskus myöskin. Muisto jää vain elon pirtaan

Muistatkos - tytöt ne kauneimmat ennen, hurmattiin polkalla vaan Toinen on hiljaa niin kauan ja vastaa: Nyt ei ne nuoret, nyt ei ne nuoret, pysty valssaamaankaan

Kaksi vanhaa tukkijätkää istuu. Yöksi ilta vaihtuu. Usva hiipii virtaa pitkin, niittyvillan tuoksu haihtuu. Puomi pysyy paikallansa, orpo tukki painuu uomaan. Jätkä on kuin tukki: kaiken heittää kohtalonsa huomaan. "Muistatkos silloin, kun päätimme, että vuos, pari uitolla vaan . . . ?" Toinen on hiljaa niin kauan ja vastaa: "Nyt ei ne nuoret, nyt ei ne nuoret kestä ees vuottakaan.