Joskus illoin kun taivas tummuu täällä eksyvät padon luo he kaksistaan maasturillaan

Takapenkillä koiranpeiton päällä syleillen, suudellen epätoivoissaan he etsivät taas rakkauttaan

Pato harmaa, se seisoo paikoillaan vesi virran ei pysty liikkumaan padon kylkeen se painaa harteillaan pyörteitä vaan, pyörteitä vaan

Kauan sitten kun virta vielä liikkui vannoivat toisilleen he rakkauttaan nuoruudessaan

Keinu kohtalon väärään suuntaan kiikkui radallaan, milloinkaan eivät saaneetkaan he toisiansa omistaa

Pato harmaa, se seisoo paikoillaan… Vastarannalta heitä usein salaa katselen, miettien, tään kaupungin jättää pian saan

Täältä lähden ja milloinkaan en palaa vannon sen, palaa en ennen kuin tuo muuri kosken yltä kaadetaan

Pato harmaa, se seisoo paikoillaan vesi virran ei pysty liikkumaan padon kylkeen se painaa harteillaan pyörteitä vaan, pyörteitä vaan