Hän kaivertaa rattaat Ruuvit taidokkaasti hampaillansa tauluun kiinnittää Käsi kohoaa ilmaan Kauniisti kimmeltävä kivipöly luolaan leviää

Annahan nyt kun kerron Kuinka voi vaivaisella kapineella kaiken jähmettää Olento saa uuden muodon Kellon taikavoima hetkessä kohteensa kiveää

Voiko loitsua murtaa? Viekkaan silmäpuolen kulmakarva kohoaa Lupailee ratkaisun pulmaan Samalla kavalasti selän taakse jotakin kätkee

Aurinko zeniitistä heitä tarkkailee Isäntä mumisee loitsujaan, vieras ihailee Aurinko zeniitistä heitä tarkkailee Vieras katsoo kummissaan, kello säteilee

Taiottu aikarauta kiivaasti raksuttaa Vääntynyt viisari vierasta osoittaa Näin hänet kivipatsaaksi loihditaan

Silloin jossain jyrähtää Lintu sieppaa taikakellon ja pilveen häviää Vieraskin pakoon ennättää Kellonpurija tyhjin käsin jää

Katkeraa raivohuutoa kuunnellaan Luolasta synkkään rotkoon Kaikuvat kiroukset uudestaan Illasta aamunkoittoon Katkeran raivohuudon kuulla saa Vuorelta korkealta Kunnes isäntä käy kuorsaamaan Ennen seuraavaa vierastaan