Silmät ummistaes nään mahtavan valokaupungin, täyn käärmeitä ja krokotiilei. Tunnen yhden liskoista sisälläni, enkä tänään juonut likasia porttojen viinei Aivan ku katala matelija takana jahtais Mitäpä poika polonen käärmelle mahtais? Ehkä poliosta jäänyt suoniini olio, joka sanoo, että "jokainen on kopion kopio". Makaan noissa noidutuissa lakanoissa riivattuna väkkäränä painajaisten soissa. Alla marraskesän iturata suonii vetää, valmiina valmistamaan entsyymejään Pilkkopimeässä välähdys reliikistä, heräilen huohottaen hikimärissä vetimissä. Tekee kahdeksikkoja mun sisäelimissä, meiän astraaliunien yhteinen esiesi-isä. Aluksi näin yös raajattomia sikiöit ja mietin miten uskaltaisimme lisääntyä? Jos meidän teot synnyttää vaan hirviöit ja tahtois kunnialla jokainen ikääntyä. Nyt verihiukkasten pohjapiirros nousee kurkkuni päähän kurkkaamaan. Hiotaan poikki omaa kaulaa, sulosilla sormilla suomuista nauhaa.

Sylissä kehrää kivistä lankaa, vaskisella värttinällä hopeaa hankaa. Se on kyrvännupista kupolin nuppiin, näitä luisia portaita tajunnan rantaa.

2 yötä menee toistellen mantraa, la la laa laa laa. Sit sakaroiden väleistä, solmuista saparoiden haparoi kupoliin ja kruunushakraan, as Roikun marionettina taivaan valonuorista, pääkoppani tiedostot formatoitumas. Sisiliskon silmänteitä tiedonjano selitty. Tää salamatkustaja on vanhemmilta peritty. Alkukantaan koodattu muutos käynnis, vaik en serpenttiiniihapoista ymmärrä täysin. Tiedät jos tää tuhonnu sut, louhen sydämenilyönnit on nyt lumonnut mut Alan pelkää kuolevani tai aivan ku joku sisällä miettis niin puolestani "Nyt laitetaan uusiksi minuus Alas pikkuliero ala märsäilee kipuus Tuu puolelta öin tapaamaan mua tai katumusvöin tuun sinne tapaamaan sua." Niin tungen sormet syvälle kurkkuun, koitan päästä nisän nilviäisestä eroon. "Hienoo, kohtalosi kasvaa kieroo." Varpaiden juures metafyysisii etanoit, annan liskon liejun lentää sisältä pois Verisessä lammikossa sydämen kari, josta värähtää auki keltainen silmäpari Lammikko alkaa hissukseen lipumaan mukana noi taudit, jotka kitumaan pistänyt.

Käärmeen ei tarvii nahkaansa kantaa, upottaa hampaansa mun selkärankaa. Leukansa muljauttaa, mut suuhun vetää ja yhellä erää nielee maapallon perään. "Nyt on aurinkosi musta ja suuri ilo on olla osa ruuansulatusta." Parasta matkalla ottaa vaa leedist kun impulseilla alkaa puhumaan geenit. Ympärillä suomuinen kerros on. Myrkky lamaannuttanut hermoston. Tunnen nahoissa vereni verikoston, käärmeen sisällä liihotan ku Eric Koston. Turha painia painajaisten kanssa, vastustaa sitä minkä oma pää on luonut. Tuotu painajaiset pään koluumista varten ja elää kunnes matelija on kuollut.