Sinua katselen taivaalla lentelemässä ja piirrän arkille, mieleni viereen. Muutun pieneks, pienen pieneks pisteeks. Musteläikän pisarasta pikseliksi himmeeks. Mustavalkoisuus valloittaa tyhjän pään. Vain musteläikän musteläikässä nään. Kun tuska laukee koitan rustaa sen yli, ja kun yö sysimusta, taivas aukee hyvin. Tervehtimään sielt alas korppi lentää, verset itää ja niin partsille mennään. Vierellä viisas, varovainen, hento. Käteni ojennan, pois liipaset lentoon. Kai viikate leijuva kyllästymäs kävi ja hetken tääit lävitsesi avaruuteen näki. Sekunnin katsot minua silmästä silmii ja matala mieli käy paperilla ilmi.

Maailma musta vatsassani nään painajaisii, mis meille rakennetaan maanalle vankilaa. Siellä pojan puolikkaat mutkat ohimolla nousevat ruumiiden päälle tanssimaan. Harakanvarpaita vetelen vihkoon kun pöydältä säpsähdän, unesta irtoon. Säteiden keskeltä mustassa viitassa pistahtaa korppi, istahtaa ikkunalle. Moi. Koitan varovasti kommunikoida, mut lintu rupee rivosti räpäten rääkkymään. Mul ei o tänää viisauksii voimaa. Kaikkee hyvää sulle, mihin ikinä sä päädytkään. Laitan verhot kii, käännän uuden sivun. Syvemmälle kirjotusten unessa mä tipun. Oon opetellu paperilla kestämään kivun, mut en kestä nähdä sitä silmissä sun. Ihmiset tahtois susta lemmikin viereen, laittaa sut häkkiin harmaaseen kerrostaloon, Lennä sinä siis siellä rauhassa taivaal, jää mustana pisteenä siipesi valoon.

Kaikki tää mun jännitys ei suhun tarttua saa. Oo sä hei niinku oot ja taivaas lentele vaan. Murheen mustast mielestä musteläikkä jää. Pienen pieni piste. Se pois häviää...

jälkiä jättämät pakopiste häviää ja uusi ulottuvuus aukee ees. Murheita haudaten, lintuna laudalle, partsille itkuvirsii laulamaan meen. Kevät kyllä tulee, lehdet puihin vielä pukee. Yht'äkkiä päivä on valokuvan komee. Kutsukaa parantaja! Taivas matalana, korppi lentää alas olkapäälle salamana. Nyt alkaa jännittää vähän. Lintu sanoo korvaan: Valo voittaa pimeän tämän. Sut pian rauhaan tähän tyhjyyteen jätän. Me ollaan samanikäisiä ja tiedän tän sua edistävän. Paperi on tyhjä, pupilli on musta. Ihminen voi käyttää mielikuvitusta. Lintu voi näyttää miten haihtuu tuska, opetella laulamaan ja laulaa susta.

Kaikki tää mun jännitys ei suhun tarttua saa. Oo sä hei niinku oot ja rauhas lentele vaan. Murheen mustast mielestä musteläikkä jää. Pienen pieni piste. Ei yhtään mitään.