Harmaan kerrostalon kivijalassa antiikkikauppa kuiskaajana vanhanaikasessa hämäyksessä. Kaihtimet alhaal käsinkirjotettu historia, liukuu ohi lavasteiden ja loppuu silmänräpäyksessä. Vanhamies villapaidas tuijottaa teeveetä kylläsen. Kyllästyneenä tiskin kohalle hänelle tervehdyksen yskäsen. Päivää. Päivää. Näin vuorosanamme toistuu, sufirunojen perässä päin näyttämöä alan pidemmälle hoippuu. Kauppias sinistä kirjaa sylissään silittää, pitkin tietojättiläisten riviä perässäni kipittää. Hyllyjen välis, pölyn seas, itkee pommituksista ikkunassa ja nykynuorista hampaat irvessä hän tilittää. Hänen mielestä nuoret on liian itsevarmoja, pieniä pässejä, joiden pääkoppa täytettynä heinällä. Mä en tiedä oonks mä liian vajareissa kun mun mielest piissit on vaa maalia seinällä.

Jos ei noi harhat millään muutu heittäkää harhat tulee. Suoraa takas epäjumalien suuhun ennen ku kasvattaa kielen, oppii puheen.

Nyt sulje teevee! Ottaa ohtaa. Ohjaajat upottaa meidät sotaunelmilla sohvaa. Me kellutaan harhojen valtameressä ja majakovskit majakoista sukellusvenettämme ohjaa. Herra Lumiere pyörittää maapallon hollille ja tähtitaivas loksauttaa avaimet lukkojen pohjaa. Ymmärrys tänä yönä kaupungin kohtaa... ja vääryydet, virhepäätelmät alkaa pimeässä hohtaa. Käkikello harhaa, pöytähopeat harhaa. Valokuvat, postimerkit ja horoskoopit on harhaa. Se on sokerista harhaa. Tahdon jotain todellista ja varmaa, kun vanha parta harmaan täällä posliineja harjaa. Mikään ei vie mielest kusetettua oloa. Teeveessä epileptisesti vilkkuvaa stroboa. Tää alkaa olemaan jo noloa... antiikkikauppias, mitä ihmettä sä odotat?!

Jos ei noi harhat millään muutu heittäkää harhat tulee. Suoraa takas epäjumalien suuhun ennen ku kasvattaa hampaat, oppii puree.

Jos ei tuu.. sulle luonnostaan, lasta laulusta.. anna harhan luhistuu.

Jos ei tuu.. sulle kaunista, lasta laulusta.. niin jätä harhat roihuumaan.