Lappi pohjoinen, keidas suurten erämaiden, kutsu kairojen aamunkuuraisen. Tunturituulissa tuoksunsa on luonnon villiä voimaa, sillä kahlita tuo kai on mahdoton, Lapin rummun tahti ajaton.

Aamu tuulinen yli soiden kohmeen kuljen, rauha aavojen pauhu koskien. Kaiken sen keskellä ihmettelen, aistin hengitän ilmaa, jopa kätköissä kallion harmauden hetken Lapin kulta kimaltaa.

Lapin yötön yö syleilyssä pohjatuulen Lapin sydän lyö, luontoäidin työ poimia polkuni varrelta saan taskut muistoja täyteen, tämä mystiikan hiljaisen täyttämä maa menneisyyden peiliin heijastaa.