Jiiee...woot. Kyl tää tästä. Okei, jee.

Hakattuna köysiin, jalat vedetty alta, ripulii sataa taas niskaan kaatamalla. Pala kurkus ja rinnas käskee luovuttaa, ku kala kylki pinnas leikkimäs kuollutta. Se kehottaa piuhottaa budii, myyntimiehen kulmil, loppuvuos jumis. Kuukaus putkeen pubis sekakäyttöpäissään, ja lopettaa räppääminen just tähän päivään. Pää sano nyt riitti, mut sydän ei haluu kuunnella, se haluu tehä biittei mitä pumpataan näil huudeilla. Se sanoo mulle koita kestää viel hetki, ei mikään pimeys tääl kestä ikuisesti. On ollu raffii, me tiedetään se molemmat, ku elämä antaa satsii, yritetään kovempaa. Tää on tätä väliaikast paskaa tsägää. Niin kauan ku mä oon tääl, ei sul oo mitään hätää.

Kiree viulunkieli tai lamaantunut jänis. On vaikee tulla toimeen puun ja kuoren välis. Kaulaa myöten skeidas on turha katsoo alaspäin. Jaksan tän päivän kävi miten kävi. Polttava pätsi tai lumisade teevees. Me voidaan päättää onks meidän elämä tääl perseest. Kaulaa myöten skeidas on turha katsoo alaspäin. Jaksan tän päivän vaik se veis multa hengen.

Sydämen vastakohtana mun pää, laskee todennäkösyyksii miten tuun pärjäämään. Zargat rujot ku Tukiainen stringeissä, se haluu katsoo arpii ku pitäis nähdä ihmeitä. Nielee paskaa, hellii sitä sisällä, rakentaa katu sukuu kompastuskivistä. Keksii uhkii niinku oikeis ei ois tarpeeks, ja ylpeilee sillä ettei osaa antaa anteeks. Eikä eroteta rakkautta vihasta, siks Itä-Helsingissä on kyttäkiesei pihassa. Kireet leukaperät, kylmä katse silmissä, pystyy salee saastuttaa kaiken lähipiirissä. Mä tajuun, me nautitaan vetää fiksit pahast, ja potkii niit jotka on viel pahemmas jamas. Henkises lamas siin sit kanavoida raivoo, vaik ylös katsomalla näkee valoo syvemmäskin kaivos.

Kiree viulunkieli tai lamaantunut jänis. On vaikee tulla toimeen puun ja kuoren välis. Kaulaa myöten skeidas on turha katsoo alaspäin. Jaksan tän päivän kävi miten kävi. Polttava pätsi tai lumisade teevees. Me voidaan päättää onks meidän elämä tääl perseest. Kaulaa myöten skeidas on turha katsoo alaspäin. Jaksan tän päivän vaik se veis multa hengen.

Ja tiedän teidän kelaavan, senkin heitterit, et biisin nimi kertoo mun masseist tai meisselist. Nut se on välimatka aivoist sydämeen, ne kaks määrää tääl aivan kaiken mitä teen. Oon kyllästynyt kulkee ilman suuntakylttejä, pubeis dokaa tuhansii mun kaltasii tyyppejä. Päässä diipit kelat vaikka löytäs ulko-ovelle, jäi sinne vaik tuli vaan yhelle stobelle. Joskus mäki luovutan vaan siks et menee liian hyvin, et oisin muka himas paniikis ja epätoivos. Liian helposti tottuu vesiin syviin, kulutan voimat et voin kääntää omat mogat voitoks. Me unohetaan et se kuilu osaa kattoo takasi, eikä notskii kande vittu koskee ilman lapasii. Kyl mäkin kompastelen paskaan niinku moni muu tääl, mut onneks sydän aina selättää tän puupään.

Kiree viulunkieli tai lamaantunut jänis. On vaikee tulla toimeen puun ja kuoren välis. Kaulaa myöten skeidas on turha katsoo alaspäin. Jaksan tän päivän kävi miten kävi. Polttava pätsi tai lumisade teevees. Me voidaan päättää onks meidän elämä tääl perseest. Kaulaa myöten skeidas on turha katsoo alaspäin. Jaksan tän päivän vaik se veis multa hengen.

Daa, daa, damddadadadaa... Daa, daa, damddadadadaa... Daa, daa, damddadadadaa... Daa, daa, damddadadadaa...Steen1.