Mä etsin kai julmasti hänessä kaikkea, naista ja vapahtajaa. Hän toivoo niin paljon, mut ei vaadi mitään ja pyytämättä kaiken saa.

Hän itkee kuin lapsi, mut voimakas on aina kun tukeaan tarvitaan. Hän on pieni tyttö; hän kiukuttelee, eikä suostu, jos suostutellaan.

Niin paljon mä rakastan häntä, hän vaikka ei suostuisi ymmärtämään, miksi mä luoksensa jään? Oonhan niin erilainen, silti hän on mun nainen.

Hän on itsenäinen, mut murtua voi heti kun hipaistaan sisintään. Hän ikkunan särkee ja pakkaa sen laukun ja lähtee, mut ei menekään.

Hän peilistä katsella vois ketä vaan, joita kauneimmiksi mainitaan. Hän enkeli on, mutta myönnettäköön, olen törmännyt myös saatanaan.

Niin paljon mä rakastan häntä, hän vaikka ei suostuisi ymmärtämään, miksi mä luoksensa jään? Oonhan niin erilainen, silti hän on mun nainen.

Hän sietää mun juomisen, löytää sen huomisen, jonka mä hukannut oon. Hän masentuu siitä kun aika ei riitä ja törmäillään vain kohtaloon.

Mä untansa valvon ja häntä vain palvon, sen taivas kuulkoon.

Niin paljon mä rakastan häntä, hän vaikka ei suostuisi ymmärtämään, miksi mä luoksensa jään? Oonhan niin erilainen, silti hän on mun nainen.

Silti hän on mun nainen.